EI ITKETÄ LAUANTAINA

Kello on 9.30, on lauantaiaamu. Herään, käyn suihkussa, plärään Hesarin läpi, syön. Kello 10.28 juoksen täyttä päätä ulos bussipysäkille ehtien juuri ja juuri 472:n ainoan yrmyn kuskin kyyditettäväksi. Näyttölippukin menee tänään vanhaksi, joten täytynee mennä vielä tänä iltana Ärrälle ostamaan uusi, jos vaikka sattuisi tulemaan menoa pyhänä. Vaihdan Vantaankosken K-Raudalla 44:ään, sillä minun täytyy palauttaa Myrtsin kirjastoon pari myöhässä olevaa cd:tä sekä kirjaa kirjaa. (Kahdesta syystä en halua palauttaa niitä Hesaan samalla kun sinne menen: 1. Se maksaa kympin per kirja. 2. En tiedä yhdenkään kirjastuksen sijaintia Helsingin kaupungissa.) Samalla voin käydä Mannin Toptenissä toteamassa, että kolme päivää sitten ostamani kotimaisen iskelmä-cd:n saa nyt 70 markkaa halvemmalla.

Kipsuttelen klo 11.21:n M-junalle ja astun antilipunmyyntiosastoon, jotta herra konduktööri ei häiritse minua koko matkaa edestakaisella ravaamisellaan. Tosin joudun juoksemaan junan toiseen päähän saadakseni tämän onnen käpysen itselleni. Ihanaa, kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, häikäisten kasvoni vaarallisella ultraviolettisäteilyllään. (Ties mitä ummetusta se aiheuttaakaan) Möykkään riuhtaisemalla verhot tuon Tellusta lähinnä olevan tähden valokeilan eteen. Enhän voisi kuvitellakaan istuutuvani selkä menosuuntaan päin, koska maisemien katselu vaikeutuisi ja epämukavoituisi tuon liikkeen myätä. Siinäpä muuten vastaus pohtimaani kymysykseen, miksi meikäpoika aina junassa / bussissa raahautuu kulkusuuntaan nähden oikealle puolelle, sille puolelle, josta aina näkee Helsinkiin mennessä kivat seinätöherrykset, sen kun joku gubbe kaivaa jotain esinettään loskan joukosta sekä sen kivan "Pulujen ruokkiminen kielletty"-kyltin Kannelmäen asemalla. Jos liikenne vaihdettaisiin vasemmanpuoleiseksi, mukautuisivatkohan aivolohkoni välittömästi kyseiseen mullistukseen?

No, emme ole vielä läheskään Gamlasissa asti, vaan vielä reippaasti ennen Malminkartanoa, jolloin on sopiva hetki asettaa Sonyn nappikuulokkeet korviin, omiin korviin, yksi kuuloke kumpaankin korvaan, kuunnellaksemme samaisen valmistajan elektronisella laitteella, cd-soittimella tai korvalappustereoilla jotakin mukavaa, usein naispuolista musiikkia. Mat- kan aikana ympärilleni, samalle penkkiparille kuin missä minä ja pehvani sijaitsevat, (mahdumme molemmat kuitenkin yhdelle penkille) juurtuu pari kolme henkilöä, jotka myös sullovat nuo veikeät mustat namiskat ulokkeisiinsa, yksi heistä (matkustajista) pitäen helvetillistä metakkaa, joka kantautuu tietenkin herkkä-, muttei aina niin selväkuuloisiin kuuloelimiini.

Huopalahteen ja Pasilaan saavuttaessa on aina kivaa arvailla ja kuulostella, lähteekö aneemisen naikkosäänen kuuluttama pikajuna Pervooseen laiturilta 3 (AAVgåår FRÅÅnspåår TREE). Pasilan jälkeen, "tunnetteko kuinka Linnunlaulun silta kahdentoista kiskoparin yli jännittyy..." (Ilpo Tiihonen, Nocturne [1980])? (Siinä on jätkä tosissaan käynyt räknaamassa kiskoparit...Vekkulia!)

Yllättäen huomaan, etten ole koko päivän aikana nähnyt vielä yhtäkään lastenvaunua, joita aina työntelee enemmän tai vielä enemmän omahyväinen, tuore, iältään enemmän tai vielä vähemmän tuore äiti. Ilman apua jäädessään saavat kunniansa kuulla niin kasvatusta vaille jääneet nuoret kuin myös se palveluhalukkuutta vailla oleva kuljettaja, joka ei sattumalta pahimpaan ruuhka-aikaan voi täpötäydessä bussissa nousta nostamaan rouvan haisevia kärryjä matalalattiabussiin. Jos taas uhraat pienen hetken päivästäsi heidän ritarilliseen auttamiseensa, et saa sanaakaan vastaukseksi jelppauksesta, korkeintaan tokaisun:"Ei se kahva kestä nostamista!"

Tramppaan Keskuskatua pitkin kohti Akateemista Kirjakauppaa ostaakseni taas kerran jonkin Superultramega-Windows95-cd-rommin - vain huomatakseni, että jo ylimalkaisen tutkinnan perusteella kahden ja puolensadan markan romppuli onkin täysin turha. Siirryn Akateemisen ja Stockan yhdyskäytävää pitkin, Herkun ohi ja Alko Wine Shopin sivuitse päähissien luo. Ei ketään muuta elävää sielua paikalla, uskomatonta! Painan nappia, odotan. Kun hissi saapuu seitsemän ja puolen minuutin kuluttua, on ympärilläni, enimmäkseen kui- tenkin edessäni laumoittain kansaa, jotka ryysivät minun tilaamaani hissiin aivan suruitta. Päätän odottaa uutta hissiä, kun huomaan, että jo täpötäyteen hissiin änkeää vielä kolmen suåmenruåtsalaismummon seurue valittaen kovaan ääneen nuorten käyttäytymistä heidän itsestäänselviä kiilaamisokeuksiansa kohtaan. (Toki minä sen verran kiitettävällä suomenruot- sintaidollani ymmärrän, vaikka olenkin vain skit nuori, joka sjutton också pilaa heidän helvetevacker päivänsä) Tällaisina hetkinä tekee AINA mieleni huutaa jotakin takaisin, tai jos asiat ovat vieläkin pahemmin (olen siis kyseisessä hississä jo valmiina, puolustuskyvyttömänä ja ahdistettuna), työntää iäkkään miellyttävän rouvashenkilön (lue: ikälopun haahkan, viimeisen myyntipäivän ylittäneelle Aholaita-dötskille löyhkäävän viimeisen myyntipäivän ylittäneen itseänsä täynnä olevan ämmän) toisessa kerroksessa ulos hissistä päin lasista laatikkoa, jossa on kanta-asiakastarjoussukkahousuja satasella kolme kipaletta.

No, joka tapauksessa painan uudemman kerran tuota taikanappia, joka tällä kertaa kutsuu paikalle kuudetkymmenetkahdet lastenvaunut, joukossa neljät kaksoskärryt. Iloisina tankeistaan (lastenvaunuistaan, hyvät feministit!) äiskät jyräävät minun ja muiden hississä ensin olleiden varpaiden, sormien ja vatsojen yli. Anteeksipyyntö ei tietenkään tule kuuloonkaan, "etteivät nuo lapsettomat vain luulisi minun alistuvan. Hui kauhiaa!"

Ryömittyäni neloskerroksessa vaunubunkkerin alitse, käyn heittämässä Carrolsissa helttaani hamppa- ja limpparit, jonka jälkeen alastaudun Basementiin, syvälle, jossa sykkii! Vilkuiltuani taas uutuus-cd-levyjä huomaan, että kiirettä pitää taas dösälle. Päätänkin oikaista uuden tunnelin kautta Forumin myyrähalliin. On lastenvaunuista sentään jotain hyötyäkin; niille tehtyä ramppia on mukava trampata, jalat väsyvät niin tasaisessa maastossa vähemmän. Läpi vaaleansinisen käytävän minä kulkuni suuntaan. Eteeni ilmestyy parkkihalli täynnä autoja. (HUI!) Painan nappia 6 ja kännyn oikealle, viiletän harmaata mattoa myöten Forumin omaan tunneliin, mutta - oikealla häämöttää tuo meikän intohimo, särmikkäät muodot ja vilkkuvat valot - Hedelmäjazzo! Pari kolme kymppiä sotaveteraanien auttamiseen on hyvä syy jäädä vartiksi laukomaan femmoja portteihin. Pelituokion jälkeen kipsuttelen SuperMario64-musiikin täyttämää käytävää pitkin kohti hissejä, astun yhdellä niistä ylös Forumiin, seison siellä Fazerin kahvilan oikealla puolella ja olen sieltä tuleva lähtemään kohti assaa. Bussissa luen ostamaani Iltistä niin kauan, kunnes paha olo á la Merilehto valtaa elimistöni. (Aika jännää, että joskus tuo olo tulee pian, joskus voi lueskella koko 15 kilsan matkan ilman ongelmia) Sillon voi jälleen asettaa korviin nuo nappulat, elleivät ne kuulokkeet (taas) ole jääneet eteisen lattialle...